Henkilökohtaisesti suhtaudun NATO:on vihamielisesti, koska vihaan sen jäsenmaista erityisesti Turkkia ja Yhdysvaltoja. En hyväksy esimerkiksi poikien ympärileikkauksia, jotka ovat Turkissa ja USA:ssa yleinen tapa. En hyväksy Guantanamo Bayn vankileiriä. En haluaisi olla sellaisen valtion kansalainen, joka on puolustusliitossa sellaisen maan kanssa, joka on syyllistynyt kidutukseen ja pitää kidutettuja todennäköisesti lopun elämäänsä vangittuina siksi, etteivät he lähtisi kostamaan. Naton jäsenmaat eivät edusta minun moraaliarvojani. En ehkä haluaisi tukea USA:ta, jos vaikka Kuuba ja Meksiko sinne hyökkäisivät. USA-vastaisuus ei tarkoita Venäjä-myönteisyyttä. Vihaan myös Venäjän federaatiota. Arvelen myös, ettei USA:n valtiojohtokaan ole syytön Venäjän rikoksiin Ukrainassa.
En katso kuitenkaan asiakseni vastustaa moralistisista syistä Suomen liittymistä Natoon, jos liittyminen parantaisi muiden suomalaisten turvallisuutta. Nykytilanteessa Natonvihaajakin saattaa kannattaa Natoon liittymistä samoin kuin hitleriläisyydenvihaaja aikoinaan Ryti–Ribbentrop-sopimusta.
Aivan varma en ole siitä, että NATO-jäsenyys lisäisi Suomen turvallisuutta, mutta arvelen, että lisäisi. Toivon, että päättäjät tekevät muiden suomalaisten kuin minun kannalta parhaan ratkaisun NATO-asiassa.
Mielestäni olisi ollut parempi satsata enemmän itsenäiseen puolustukseen Suomessa, perustaa Puolustusvoimien osaksi ulkomaalaisista vapaaehtoisista koostuva joukko-osasto ja valmistautua lopettamaan äkillisesti kaikki kaupankäynti Venäjän kanssa. Nyt saattaa olla liian myöhäistä tehdä niin.
Kansanäänestyksen osalta olen sitä mieltä, että olisi ollut parempi järjestää kansanäänestys siitä, minkälaisten
periaatteiden pohjalta Natoon hakemisesta päätetään kuin siitä, että
haetaanko jäsenyyttä. Päätös hakemisesta saatetaan joutua tekemään
sellaisten tietojen perusteella, joista olisi vaarallista kertoa
kaikelle kansalle. Kansanäänestyksenkin järjestäminen saattaa olla liian myöhäistä.