Aihe: Naamioituminen mielenosoituksissa ja muuten julkisilla paikoilla ja ideoita mielenosoitusten turvallisuuden parantamiseen
Hyvät sosialidemokraattien eduskuntaryhmän kansanedustajat ja kansanedustajien avustajat!
Ensimmäisenä sanon, että se, että kannatan kasvojen
peittämisen sallimista, ei tarkoita sitä, että kannattaisin maskipakkoja.
Valitettavasti jonkin sallimisen kannattaminen ymmärretään kokemukseni
mukaan helposti pakollisuuden kannattamiseksi.
Siinä on eroja, kannattavatko ihmiset mielenosoituksissa naamioitumisen kieltämistä vain turvallisuuden takia vai onko heillä siinä muitakin tarkoitusperiä. Jotkut oikeasti haluavat vähentää mahdollisuuksia anonyymiin mielipiteiden ilmaisemiseen. Jotkut haluavat kiusata esimerkiksi hengityssuojainten käyttäjiä, niqabeja pitäviä musliminaisia ja seksityöntekijöitä ja diktatuurivaltioiden kansalaisia, joiden saattaa olla oman tai toistenkin turvallisuuden takia tärkeää saada estää tunnistaminen mielenosoituksessa.
Esimerkiksi valkohaalareiden mielenosoituksissa, joissa he ovat usein käyttäneet valkoisia naamareita, ei ole ollut sellaista väkivaltaongelmaa, mikä on ollut sinimustilla. Mielenosoitusten turvallisuuden parantamiseen olisi myös paljon muitakin keinoja kuin naamioitumiskielto.
Jos joku sanoo, että mielenosoittaminen naamioituneena voidaan kieltää, koska internetissä voi ilmaista mielipiteensä anonyymisti, niin se olisi niin kuin jos joku sanoisi, että mielenosoitukset julkisilla paikoilla voitaisiin kieltää, koska on internet. Sellainen hyvä puoli julkisilla paikoilla mielenosoittamisen kieltämisessä voisi kuitenkin olla, että syrjäseutujen asukkailla olisi sitten tasavertaisemmat mahdollisuudet mielipiteiden ilmaisemiseen verrattuna kaupunkilaisiin.
Epäilen, että julkisissa kokoontumisissa naamioituneina väkivaltaan syyllistyneillä ja sellaiseen puuttumatta jättäneillä olisi ollut tarkoituksena sillä tavoin edistää yleisen naamioitumiskiellon säätämistä Suomeen. Varsinkaan somepalveluiden algoritmien voimistamien
Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen ymmärtää hyvin, miksi tunnistamisen estäminen mielenosoituksessa voi olla tarpeellista.
Mielestäni
parasta, mitä pakolaiset voisivat Suomessa tehdä, olisi se, että he
osoittaisivat mieltään lähtömaidensa hallituksia vastaan, että ne
tulisivat sellaisiksi, että he voisivat palata turvallisesti, eikä
niistä enää tarvitsisi paeta.
Anna Kontula on Facebookissa mielestäni perustellut hyvin, miksi seksityöntekijöille voi mielenosoituksissa olla tarpeellista estää tunnistaminen. Perusteet sille, miksi aikoinaan ei kriminalisoitu naamioitumista julkisissa tilaisuuksissa silloin, kun ei ole ilmeisenä tarkoituksena ryhtyä väkivaltaan tai omaisuuden vahingoittamiseen, ovat päteviä edelleen. Se,
että mielipiteensä saa ilmaista anonyymisti ja että henkilöitäkin saa
arvostella nimeltä myös nimettömänä, osaltaan ennaltaehkäisee
yhteiskunnan muuttumista sellaiseksi, jossa mielipiteen ilmaiseminen
omalla nimellä saattaa olla vaarallista. Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäystä vastustavan Venäjän federaation
kansalaisen voi olla tärkeää estää tunnistaminen mielenosoituksessa.
Oikeusministeri Leena Meri on väittänyt: "Kenenkään ei tarvitse naamioitua tai peittää kasvojaan julkisilla paikoilla salatakseen henkilöllisyytensä." Se ei kuitenkaan pidä paikkansa.
Iivana Lemmetyinen | Lemmetöin Vana @ALemppu on kirjoittanut: "No
ei vaan on aivan käsittämätöntä eikö oikeustoimikelpoiset aikuiset
ymmärrä tilanteita, joissa ihmisen on mieltä ilmaistessaan perusteltua
peittää identiteettinsä julkisuudelta?
Oikeus liikkua yleisillä paikoilla tunnistamattomaksi naamioituneena saattaa olla erityisen tärkeä jostain ahdistavasta uskonnollisesta yhteisöstä irtaantuvalle. Kasvojentunnist
Itsenäisyyspäivän tapauksessa,
jossa naamioitunut joukko työnsi naisen katuun, poliisi toimi
mielestäni väärin. Jos poliisi ei voimassa olevien lakien
mahdollistamalla
tavalla puutu asioihin, niin ei mielestäni ole aihetta ainakaan lisätä
puuttumismahdollisuuksia uusilla laeilla.
Jiipu Uusitalo @jiipuuusitalo.bsky.social on kirjoittanut: "Aivan jämerästi pormestarilta, mutta naamioitumiskielto on hätiköity reaktio: naamioituminen voi olla tärkee vaikka lestadiolaiselle, joka haluu osallistua pride-marssille, mutta sosiaaliset rangaistukset suvulta ja yhteisöltä on liian kovat."
EFF:n sivuilla julkaistun Matthew Guariglian ja Adam Schwartzin "Criminalizing Masks at Protests is Wrong" -kirjoituksen sisältö pätee mielestäni myös Suomessa.
Jiipu Uusitalo @jiipuuusitalo.bsky.social on kirjoittanut: "Aivan jämerästi pormestarilta, mutta naamioitumiskielto on hätiköity reaktio: naamioituminen voi olla tärkee vaikka lestadiolaiselle, joka haluu osallistua pride-marssille, mutta sosiaaliset rangaistukset suvulta ja yhteisöltä on liian kovat."
EFF:n sivuilla julkaistun Matthew Guariglian ja Adam Schwartzin "Criminalizing Masks at Protests is Wrong" -kirjoituksen sisältö pätee mielestäni myös Suomessa.
Tuomas Enbuske kannattaa myös naamioituneena mielenosoittamisen sallimista.
Hän on kirjoittanut Threadsissa: "Mun mielestä mielenosoituksissa pitäis voida esiintyä kasvot peitettynä. Se on tärkeä osa demokratiaa, sillä kaikki eivät voi näyttää mielipidettään avoimesti esim. oman yhteisön tai työnantajan suuttumisen takia, tai jopa vainon takia
Tietenkään en toivo minkäänlaisia natsimielenosoituksia, mutta kun ne lait koskevat sitten kaikkia. Ihmiset ovat hämmentävän nopeasti valmiita rajoittamaan perusvapauksia. Se, että monet suhtautuvat tähän niin välinpitämättömästi, kertoo etuoikeutetusta asemasta".
Mielenosoituksissa väkivallan kohteeksi joutuneet ovat yleensä menneet tahallaan vaarallisiin tilanteisiin. Ajattelisin, että niiden oikeus osoittaa mieltään naamioituneena, jotka eivät halua tehdä rikoksia, voitaisiin asettaa itsensä tahallaan vaarantavien turvallisuuden edelle.
Tunnistamisen estäminen ei kuitenkaan ole ainoa syy, miksi ihmiset peittävät kasvojaan. Tässä viestissäni on muitakin asioita, joita mahdollisesti kannattaisi käyttää argumentteina naamioitumiskeskusteluissa.
Minä vastustan naamioitumiskieltoja siksikin, että ne lisäisivät sosiaalisia paineita olla suojautumatta, vaikka niihin tulisi suojaimet salliva poikkeus.
Olen viime vuosina käyttänyt yleensä FFP2-hengityssuojaimia niin sanotusti ihmisten ilmoilla ollessani. Omankin kokemukseni perusteella ne estävät flunssat suurella todennäköisyydellä. Vuonna 2025 olen 3 kertaa saanut selvästi oireilevan flunssan silloin, kun olen ottanut tietoisen riskin ja käynyt tansseissa käyttämättä hengityssuojaimia. Terveysriskit, joilta ne suojaisivat, kuten ultraviolettisäteily, pienhiukkaset ja taudinaiheuttajat, ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus yleisillä paikoilla. COVID-19 ei ole muuttunut turvalliseksi perusterveillekään, vaikka akuutit oireet ovat nykyään yleensä lievempiä. Ilman tunnistettavia oireita tarttuvat variantit yleistyvät, jos oireilevat eristäytyvät kotiinsa. Sen sijaan sen aiheuttamien pitkäaikaisten terveyshaittojen vähentymiseen ei kohdistu samanlaista valintapainetta, jos ne johtuvat eri SARS-CoV-2-viruksen RNA:n osista kuin akuutit oireet.
Kun keväällä 2020 pelättiin aiheellisesti hengityssuojainten loppuvan terveydenhoidonkin käytöstä, niin valtiovalta ja valtamedia antoivat ymmärtää, että ne olisivat tavallisille ihmisille hyödyttömiä. Väärä käsitys on itsepintaisesti jäänyt monille.
Koronakriisin alussa
käytin itse tekemiäni kangasmaskeja. Myöhemmin hankin KN95- ja
FFP2-hengityssuojaimia. Nykyään käytän yleensä FFP3-suojaimia. Niiden
suodatusteho säilyy yleensä paljon kauemmin kuin valmistajat ovat
tarkoittaneet niitä käytettävän. Harmittaa, etten
ole hoksannut sellaisia käyttää savulta suojautumiseen ennen
koronakriisiä.
Lopulta kuitenkin suojainten elektreettikuitujen sähkövaraukset purkautuvat. Staattinen sähkö taivuttaa virtaavaa vettä,
mikä on sikäli hämmästyttävää, että vesi on kokonaisuudessaan
neutraalia. Tämä ilmiö selittää sen, että elektreettikuitujen
negatiivinen varaus vetää positiivisten lisäksi myös neutraaleja ja
heikosti negatiivisia hiukkasia. Staattisen sähkön merkityksestä virusten tarttumisessa olen kirjoittanut. Suojainten sisäpuolella pidän rei'itettyjä kahvinsuodatinpusseja niiden likaantumisen ehkäisemiseen. Sellaiset eivät paljoa lisää hengitysvastusta, mutta suojaavat kuitenkin suojainta eritteiltä. Ompelukoneella
voi rei'ittää monta pussia samaan aikaan. En ymmärrä paljoa
matematiikkaa, mutta hengityssuojainten toiminta perustuu sellaisiin
fysiikan ilmiöihin, jotka ovat silmin nähden tuttuja arkielämästä ja
joita voi hahmottaa mielikuvituksella. Olen julkaissut Youtubessa videon, jolla näytän, miten hengityssuojaimella voi testata maskeja.
Koronavaara ei
ole ohi, eikä se tule todennäköisesti pitkään aikaan menemäänkään ohi.
En kannata sitä, että yhteiskunta yleisesti pakottaisi tai edes
suosituksilla patistaisi ihmisiä suojautumaan, mutta vahvasti toivon
sitä, että hengityssuojaimia saisi käyttää normaalistikin ilman mitään
erityistä hyväksyttävää perustetta. Voidaan myös kysyä: Jos terveyssyyt
ovat hyväksyttävä peruste, niin mikseivät myös uskonnollisen vakaumuksen
tunnustaminen ja seksuaalisen huomion välttäminen olisi hyväksyttäviä
syitä kasvojen peittämiseen?
Jos
ihminen pilaa oman terveytensä, niin se on hänen oma asiansa, mutta
sikiövaurioiden aiheuttaminen tai sosiaalisten paineiden olla
suojautumatta lisääminen, ajamalla kasvojenpeittämiskieltoa, ei
kuitenkaan ole samalla tavalla jokaisen oma asia. Aluksi voimakkaasti
oireileva COVID-19-tauti tappoi yleensä vanhuksia. Nyt kun sen akuutit
oireet ovat lievempiä ja vanhukset ovat yleensä saaneet rokotuksia, niin
olisi ehkä heitä tärkeämpää suojata lapsia ja nuoria, koska se voi
aiheuttaa pysyviä vaurioita kehoon. Erityisen tärkeää olisi
mielestäni suojata siltä odottavat äidit ja sikiöt.
Ira Hirvonen on kirjoittanut: "Te "vain flunssaiset" ihmiset todellisuudessa revitte verisuonistonne, immuunijärjestelmänne, elimenne, keuhkonne ja aivonne. 
Tarkkaan en tiedä koronavaaran mittasuhteista, mutta ei se ole vain yksi flunssa muiden joukossa. Vaikka se ei aiheuta tällä hetkellä kansanterveydellistä
Olen kysynyt Googlen tekoälyltä: Lisäisikö yleinen naamioitumiskielto sosiaalisia paineita olla pitämättä hengityssuojaimia, vaikka siihen tulisi sellaiset salliva poikkeus?
Se vastasi:
"Kyllä, on mahdollista, että yleinen naamioitumiskielto, vaikka siihen sisällytettäisiin nimenomainen poikkeus hengityssuojaimille, lisäisi sosiaalisia paineita olla pitämättä niitä
.
Tässä on joitakin tähän johtavia psykologisia ja sosiaalisia mekanismeja:
Normien muutos: Laki luo uuden, vahvan yhteiskunnallisen normin, jonka mukaan kasvot pidetään näkyvissä. Vaikka hengityssuojainten käyttö olisi laillinen poikkeus, itse perusnormi korostaa kasvojen näkyvyyttä. Ihmiset saattavat tuntea painetta mukautua tähän uuteen "kasvot näkyvissä" -normiin.
Stigmatisaation riski: Koska kasvojen peittäminen olisi pääsääntöisesti kiellettyä ja rangaistavaa, hengityssuojaimia käyttävät henkilöt saattavat pelätä tulevansa leimatuiksi tai jopa virheellisesti luulluiksi lainrikkojiksi, jotka peittävät kasvonsa muista kuin sallituista syistä. Tämä pelko voi vähentää halukkuutta käyttää suojainta.
Perusteluvelvollisuus (koettu): Vaikka laki ei vaatisi aktiivista perustelua, henkilö, joka käyttää suojainta, saattaa kokea tarvetta perustella käytöstään muille tai kokea sosiaalista epämukavuutta, koska hän erottuu joukosta, joka ei käytä suojainta.
Viestinnän epäselvyys: Jos lain viesti on voimakkaasti "kasvojen peittäminen on väärin", terveysviranomaisten suositukset maskien käytöstä saattavat jäädä tämän voimakkaamman, lain luoman viestin varjoon tai ne voivat tuntua ristiriitaisilta.
Yksilön harkinta: Sosiaaliset paineet vaikuttavat yksilön harkintaan. Ihmiset tarkkailevat toisten käytöstä ja mukauttavat omaa toimintaansa sen mukaan. Jos suurin osa ihmisistä ei käytä maskeja (vaikka se olisi sallittua), uudet käyttäjät tuntevat todennäköisesti enemmän painetta olla käyttämättä niitä.
Käytännön kokemus muista maista, joissa tällaisia kieltoja on, on osoittanut, että lainsäädäntö voi vaikuttaa sosiaalisiin normeihin ja ihmisten käyttäytymiseen monimutkaisin tavoin, joskus tahattomasti."
On monia muitakin tartuntatauteja kuin COVID-19, joilta voi suojautua hengityssuojaimilla.
Minulla on sellainen käytännön hyötykin ollut maskeista, että ne peittävät ongelmanani olevan itsekseen puhumisen.
Usein kauhistellaan joidenkin musliminaisten tapaa peittää kasvonsa.
Kuitenkin Länsi-Saharassa tuaregeilla on ollut sellainen tapa, että miehet peittävät kasvonsa, mutta naiset eivät. Voidaan kysyä: Jos niqabit alistavat naisia, niin alistavatko lithamit miehiä?
Jotkut sanovat pelkäävänsä niqabien käyttäjiä. Pelon tunteet eivät kuitenkaan useinkaan perustu rationaaliseen riskianalyysiin. Jos noin niin kuin järjellä ajattelee, niin
niqabia pitävä nainen on Suomessa todennäköisesti turvallisempi
lähellään oleville kuin tavallinen tavallisesti pukeutunut suomalainen.
Muslimit eivät yleensä käytä väkivaltaisuutta aiheuttavaa alkoholia,
musliminainen ei todennäköisesti halua koskea varsinkaan vieraisiin
miehiin ja nenän ja suun edessä oleva kangas pienentäisi infektioiden
tarttumisriskiä. Minullakin kertakäyttöisiksi tarkoitettujen hengityssuojainten
käyttö on kompromissi. P3-hiukkassuodattimella varustettu
elastomeerinaamari suojaisi varmemmin, mutta olen arvioinut, että
sellainen olisi liian pelottava. Läpinäkyviä suojaimia, joiden läpi
näkee kokonaan kasvot ilmeineen, on saatavilla ja voisi kehittää,
mutta pelkään sellaisten pelottavan. Kinkybileissä toki uskaltaa pitää
kaasunaamaria tai erikoisempiakin maskeja.
Amnesty kannattaa ja minäkin kannatan pakottavan kontrollin kriminalisointia. Se olisi mielestäni paras ratkaisu siihen ongelmaan, että musliminaisia saatettaisiin pakottaa käyttämään niqabeja, eristäytymään kotiinsa tms.
Koronakriisissä rupesin kokoamaan koronavinkkejä
Tuntuu, ettei naamioitumiskieltokeskusteluis
Niqab olisi ainakin erinomainen
aurinkosuoja-asu. Ultraviolettisäteily aiheuttaa nenänpäähän tulevaa tyvisolusyöpää. Aurinkovoide ei suojaisi kasvoja säteilyltä niin hyvin
kuin maski.
Olen julkaissut Kansalaiskeskustelu.fi-blogial ustalla ja Uusi Suomi Puheenvuorossa "Miksi toivon, ettei Suomeen koskaan tulisi yleistä naamioitumiskieltoa?"
-kirjoitukseni, jota haluaisin levitettävän niiden luettavaksi, jotka
ovat ehdolla vuoden 2027 eduskuntavaaleissa. Aikaisemmassa "Vastustan naamiointikieltolain säätämistä Suomeen" -kirjoituksessani luettelen enemmän syitä kasvojen peittämiseen.
Kun naamioituminen on pääsääntöisesti sallittua kaikille avoimissa mielenosoituksissa, niin niitä valvomaan voisi laittaa naamioituneita tunnuksettomia poliiseja. Jos taas naamioituminen olisi pääsääntöisesti kiellettyä, niin kielto koskisi väistämättä myös tunnuksettomia poliiseja. Mielestäni tunnuksettomien poliisien ei kuitenkaan sopisi tekeytyä mielenosoittajiksi eikä vastamielenosoittajiksi, mutta he voisivat näyttää kuitenkin tapahtumaa muuten vain kiinnostuneina seuraavilta yksityishenkilöiltä, jotka eivät kuitenkaan ottaisi kantaa sen aiheeseen.
Ajattelen, että väkivaltaa julkisilla paikoilla tapahtuneissa kokoontumisissa tehneille voisi asettaa vaikka määräaikaisen kiellon mennä sellaisiin jatkossa. Se olisi mielestäni parempi kuin, että poistettaisiin oikeus osoittaa mieltä naamioituneena sellaisilta, jotka eivät halua tehdä rikoksia.
Poliisi voisi satsata nykyistä enemmän resursseja niiden valvontaan. Jos poliiseja ei riitä, niin voitaisiin käyttää järjestyksenvalvojia. Voisi hankkia sellaisia käsin heitettäviä väripalloja naamioituneena väkivaltaa tekevien merkitsemiseen, mitä käytetään kaupoissa myymälävarkaiden merkitsemiseen Japanissa. Käsin heitettävät maalia sisältävät pallot ovat kamppailutilanteissa silmille turvallisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi paintball-merkkaimet. Pesäpallon kokoiseen palloon sopii myös paljon enemmän maalia kuin .68 kaliberin värikuulaan.
Voitaisiin hankkia drooneja kuvaamaan tapahtumia. Samat droonit saattaisivat soveltua sekä kokoontumisten valvontaan että maanpuolustukseen. Aseellisen konfliktin aikana niitä saatetaan tarvita paljon, koska ne olisivat silloin kulutustavaraa.
Osallistujat voitaisiin velvoittaa pitämään tunnistenumerollisia käsivarsinauhoja. Tieto siitä, mitä numeroa kukakin on käyttänyt, voitaisiin hävittää, kun tapahtuma on mennyt ongelmitta ohi.
Sisäministeri Mari Rantanen on sanonut huntukieltoa välttämättömäksi.
Se on kuitenkin
epämääräinen ilmaisu, jos ei samalla ilmaista, mitä ajatellen jokin on
välttämätöntä. Islamisoitumisen estämiseksi burkakieltoa ei ainakaan
välttämättä tarvita, koska on paljon maita, joissa ei sellaista ole,
mutta joissa muslimeja on vain vähän. Enemmänkin ajattelen niin, että
islamisoitumista on helpompi vastustaa, jos muslimit näyttävät
muslimeilta. Tuomas Tähti on kirjoittanut 5. helmikuuta 2020: "Perussuomalaisten
Nuorten Rahvas-lehden uusimmassa numerossa julkaistiin
mielipidekirjoitukseni "Burkakielto ei edistäisi islam-kriittisyyttä".
Perustelen siinä lyhyesti, miksi burkakielto ei ole hyvä tavoite. Saa
jakaa!"
En
sellaista kannata, mutta jos välttämättä halutaan lainsäädännöllä
kiusata muslimeja, niin minulle sopisi paljon mieluummin hiusten ja
päälaen peittämisen kieltäminen julkisissa sisätiloissa kuin kasvojen
peittämisen kieltäminen. En itse yleensä pidä sisällä päähineitä, mutta
hengityssuojaimia olen usein pitänyt altistuessani tuntemattomien uloshengittämälle ilmalle.
Muslimioppineista paljon suurempi määrä pitää naisten
hiusten peittämistä pakollisena kuin naisten kasvojen peittämistä. Minä
taas ajattelen, ettei minun hiuksia tarvitse suojata, koska ne ovat
elotonta ainetta eivätkä elävää kudosta. Jos iho on ehjää, niin
päälaella ei myöskään ole sellaisia kohtia, joihin taudinaiheuttajat
pääsisivät helposti tarttumaan.
Yleisesti vältän
pitäisi-väitteitä, koska huippufilosofitkin ovat erimielisiä, onko
mitään objektiivista moraalia olemassa. En kiistä enkä myönnä niin
sanottua Humen giljotiinia. Politiikassa sanon siksi mieluummin, mitä toivon tai mitä tarvitaan kuin, että mitä pitäisi tehdä. Gallupeissakin toivoisin kysyttävän mieluummin toiveita kuin esitettävän pitäisikö-kysymyksiä.
Seuraavana esitän ideoita kokoontumisten turvallisuuden parantamiseen:
Kun naamioituminen on pääsääntöisesti sallittua kaikille avoimissa mielenosoituksissa, niin niitä valvomaan voisi laittaa naamioituneita tunnuksettomia poliiseja. Jos taas naamioituminen olisi pääsääntöisesti kiellettyä, niin kielto koskisi väistämättä myös tunnuksettomia poliiseja. Mielestäni tunnuksettomien poliisien ei kuitenkaan sopisi tekeytyä mielenosoittajiksi eikä vastamielenosoittajiksi, mutta he voisivat näyttää kuitenkin tapahtumaa muuten vain kiinnostuneina seuraavilta yksityishenkilöiltä, jotka eivät kuitenkaan ottaisi kantaa sen aiheeseen.
Ajattelen, että väkivaltaa julkisilla paikoilla tapahtuneissa kokoontumisissa tehneille voisi asettaa vaikka määräaikaisen kiellon mennä sellaisiin jatkossa. Se olisi mielestäni parempi kuin, että poistettaisiin oikeus osoittaa mieltä naamioituneena sellaisilta, jotka eivät halua tehdä rikoksia.
Poliisi voisi satsata nykyistä enemmän resursseja niiden valvontaan. Jos poliiseja ei riitä, niin voitaisiin käyttää järjestyksenvalvojia. Voisi hankkia sellaisia käsin heitettäviä väripalloja naamioituneena väkivaltaa tekevien merkitsemiseen, mitä käytetään kaupoissa myymälävarkaiden merkitsemiseen Japanissa. Käsin heitettävät maalia sisältävät pallot ovat kamppailutilanteissa silmille turvallisempi vaihtoehto kuin esimerkiksi paintball-merkkaimet. Pesäpallon kokoiseen palloon sopii myös paljon enemmän maalia kuin .68 kaliberin värikuulaan.
Voitaisiin hankkia drooneja kuvaamaan tapahtumia. Samat droonit saattaisivat soveltua sekä kokoontumisten valvontaan että maanpuolustukseen. Aseellisen konfliktin aikana niitä saatetaan tarvita paljon, koska ne olisivat silloin kulutustavaraa.
Osallistujat voitaisiin velvoittaa pitämään tunnistenumerollisia käsivarsinauhoja. Tieto siitä, mitä numeroa kukakin on käyttänyt, voitaisiin hävittää, kun tapahtuma on mennyt ongelmitta ohi.
Minullekin sopisi, jos rikoslain laitonta naamioitumista koskevasta pykälästä poistettaisiin sana "ilmeinen" niin kuin poliisitarkastaja Konsta Arvelin esitti A-studiossa.
Voitte
kysyä minulta tästä aiheesta lisää. Minulla on paljon kokemustietoa
maskien pitämisestä. Seuraan myös paljon sosiaalisessa mediassa muita,
jotka käyttävät sellaisia. Facebookiin olen perustanut Ei naamioitumiskieltoa Suomeen -ryhmän.
Kirjoittelen sinne lisää aiheeseen liittyviä ideoita ja ideoita siitä,
kuinka julkisilla paikoilla tapahtuvien yleisötilaisuuksien
turvallisuutta voitaisiin parantaa.
Parhain terveisin ja hyvää kesää
Aaro Kustaanheimo
P.S. Luulen,
että vastamielenosoittamista tehokkaampi tapa vastustaa sinimustia
olisi kiertää heidän kulkueet kaukaa. Kulkueilla on tarkoitus saada
huomiota. Jos ei olisi, niin niitä järjestettäisiin niin syrjässä, ettei
niitä tultaisi häiritsemäänkään. Osalla niihin osallistuneista saattaa olla ollut vain toiveena päästä
käyttämään väkivaltaa, jonka tekosyyksi voisi kelvata itsepuolustus,
ilman mitään poliittista motiivia. Siihen viittaa se, että heissä on
samoja henkilöitä, jotka ovat olleet mukana jalkapallohuliganismissa, joka on selkeämmin itsetarkoituksellista tappelemista. Ymmärrän entisenä
vihaisena nuorena, miksi jotkut ihmiset tykkäävät sellaisista
touhuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti